Tässä hieman lapsuusmuistoja kotini lähistöllä olleesta sillasta: Mairijoen silta, Pelkosenniemi Saunavaara. Mairijoki oli minulle muutenkin tärkeä lapsuudessani, sieltähän ongin ensimmäiset särjet ja ahvenet. Keväisin tulviva joki oli pikkupojalle tosi jännä elämys.

 Pelkosenniemen ja Saunavaaran kylien rajalla olevan Mairijoen ylittävän sillan rakennusvaihe. Vuosi on luultavasti 1935, sama vuosi kun maantie Kemijärvi - Pelkosenniemi valmistui. Kuvan laatu on heikko mutta rakennustelineet näkyvät hyvin kuvassa. Tämän sillan räjäyttivät saksalaiset sotilaat 1945 lapin sodan aikana vetäytyessään kohti pohjoista. Sodan jälkeen rakennettin uusi puusilta samalle paikalle ja korvattiin jälleen uudella (nykyisellä) sillalla 1970 luvulla. Uusi siltahan on rakennettu teräksestä ja betonista joka tarkoittaa että vanhan puusillan erikoinen tunnelma ja sielu ovat ikuisesti poissa. Tällaiset puusillat löyvät enään nostalgisissa muistoissamme. (Minun lapsuuskotini sijaitsi n. 400 m. tästä sillasta - lapsuuskotini jonka saksalaiset myös polttivat peräytyessään ja isäni jälleenrakensi sodan jälkeen).

 Kun silta räjäyttettiin Lapin sodan aikana jäi sillasta jäljelle suuria vääntyneitä teräspalkkeja. Ne olivat osittain uuden sillan alla ja osittain vedessä. Palkit olivat varmaan liian raskaita siirrettäväksi pois paikallisella kalustolla. Niitä oli vain vedetty osittain maalle pois uitettavien puiden tieltä. Vasta vuonna 1951 nostettiin palkit ja kuljettettiin pois. Olin katsomassa kun Kemistä tuli 2 isoa nosturiautoa, joissa oli mekaaniset vaijerinosturit. En ollut ennen sellaisia autoja nähnytkään. Olihan se pikkupojalle tosi jännää seurata nosto-operaatiota joka kesti useita tunteja. Kun nostotyö oli valmis lähti kuljetus Kemijärven suuntaan, olisiko viety rautatieasemalle matkalla kohti metallisulattamoa. Nyt olivat viimeiset esteet poistettu joesta jota vielä silloin käytettiin puiden uittoon.

 40-luvun lopulta aina 50-luvun alkuvuosiin saakka oli Mairijoen silta suosittu nuorison kohtaamispaikka kesäiltoina. Tämä varmaankin oli seurausta siitä että eihän maaseudun nuorilla ollut mitään sellaista paikkaa jossa olisivat saaneet olla rauhassa keskenään. Silta oli sopivan matkan päässä Pelkosenniemen kirkonkylältä ja samoin Saunavaarasta. (Ei silloin nuorilla ollut autoja eikä moottoripyöriä). Eikä liikenne vielä ollut kovin vilkasta ei ainakaan ilta-aikaan niin että se olisi häirinnyt sillalla oloa. Talojakaan ei myöskään ollut näköetäisyydellä. Sillalla tytöt ja pojat seurustelivat eri tavoin. Tapaamiset luultavasti useimmiten olivat täysin viattomia, varmaankin vain haperoivia ensituntemuksia tyttöjen ja poikien välillä. Erittäin suosittua oli kaivertaa veitsen kärjellä nimikirjaimia ja eri kuviota sillan kaiteeseen, oli sydämenkuvia ja olipa myös mukana ns. "kirkkoveneitä". En tiedä olisiko tällä sillalla koskaan järjestetty tansseja. Enimmäkseen nuoret keskustelivat, nojasivat käsi kädessä kaiteisiin ja katselivat pienen joen virran juoksua nauttien toistensa läheisyydestä. Ei siellä pojilla ollut ainakaan isompia tappeluitakaan, en usko että kukaan edes vahingoittui, mutta jokunen uusi ihminenhän saattoi saada alkunsa siellä. Me pikkupojat emme olleet iltaisin tervetulleita sillalle, mutta päivisin tutkimme mitä uusia kaiverruksia oli ilmestynyt kaiteisiin. Ihmeteltiin kaikenlaisia "hämähäkin" kuvia joista emme ymmärtäneet yhtään mitään. Tällaiset illanvietot ovat olleet jo kauan poissa, nuorisolle on muita aktiviteettejä. Liikenne on myös liian vilkasta että pienet sillat olisivat sopivia kohtauspaikkoja. Tämän päivän nuorethan seurustelevat enimmäkseen sosiaalisen median kautta kännyköidensä avulla.